Uskonnon varjossa

Uskonto ja usko eroavat toisistaan. Usko on parhaimmillaan voimavara, joka kantaa vaikeidenkin aikojen yli ja tuottaa iloa ja vapautta elämään, mutta liian usein uskonnollinen toiminta "tuhoaa" vapauden ja aitouden. 

Ihminen on aina keskeneräinen yrittäessään tulkita Jumalallisia ilmiötä. Monien uskontojen ideologia on peräisin satojen-, jopa tuhansien vuosien takaa ja kirjoituksia yritetään sovittaa tähän hetkeen.

On siis vääjäämättä selvä, että ihmisen omat tarkoitusperät ja mieltymyksen näkyvät uskontojen "ohjeistuksessa".

Monien ihmisten kohtalo on ollut syntyä ahdasmieliseen uskonnolliseen perheeseen. Ahdasmielisyys tulee siitä, ettei lapsi saa olla sitä mitä hän on, vaan hänelle annetaan "ohjeet" elämään uskonnosta.

Vanhempien oma lapsuus on voinut jättää heidät jumiin "vanhempi minätilaan", josta on syntynyt heille psykologinen todellisuus.

Näin "ohjelmointi" siirtyy sukupolvelta toiselle, jolloin ihmiselle kehittyy "valeminä", jonka turvin hän selviytyy aikuisuuteen.

Pahimmissa tapauksissa valeminuudesta tulee todellisuus, jolloin ihminen ei näe olevansa, kuin kala vedessä.