Masentunut ihminen on kuin märkä nuotio

Masennuksen eri muodot juontavat juurensa erilaisiin syihin. Masentunut ihminen kokee usein arvottomuutta ja häpeää itseään kohtaan, sekä tuskaa saamattomuuden vuoksi. Hän kokee voimattomuutta ja pienikin tehtävä voi olla liian raskas tehtäväksi.

Masennuksen syitä yhdistävä tekijä on sisäinen ristiriita siitä, ettei sisäinen maailma ja ulkoinen maailma kohtaa. Esimerkiksi omat odotukset ovat asetettu muiden odotusten mukaan sellaiselle tasolle, ettei se kohtaa sen hetkisen elämän kanssa. Muiden asettamat odotukset luovat standardin siitä elämästä mitä toivotaan. Esimerkiksi suurin osa mainoksista ovat valjastettuja tähän tehtävään. "Voit olla onnellinen ja arvokas vasta kun hankit tämän tuotteen", jne. 

Lapsuudessa koettu vaille jääminen altistaa masennukselle. Kun lapsi ei saa epäonnistumisiin lohdutusta ja kannustusta hän jää siihen olettamukseen, että hänen tunteilleen ei ole tilaa, joten ne tulee pitää sisällä. Tästä seuraa se ilmiö, että yksin jäänyt lapsi ei ole oppinut puhumaan ja tuomaan esille omia ajatuksiaan eikä tunteitaan. Lukuisat keskustelut asiakkaitteni kanssa vahvistaa sitä käsitystä, että masennuksen taustalla on kohtaamattomuus lapsena, tai jossain vaiheessa elämää. Yksinjäämisen asioidensa kanssa on traumaattinen kokemus, josta harvoin selviää ilman ymmärtävää terapeuttia.  

Oman minuuden löytyminen ja omien rajojen asettaminen on erityisen tärkeää. Tämä voi olla vaikeaa ihmiselle, joka on herkkä häpeälle. Häpeä ei salli aidon minuuden esille tuloa, jolloin se pitää vankinaan. Ihminen on ainutlaatuinen olento ja kaikki ovat erilaisia ja siinä piilee suuri rikkaus ja mahdollisuus. Kuka siis käskee meitä olemaan samanlainen kuin muut? Häpeä. Luonto todistaa erilaisuuden voimaa. Olisi lisäksi aika tylsää katsoa "Avaraa luontoa" jos näkyisi pelkkiä koivuja. Kulttuureihin pesiytynyt "sairas" luokittelu ja listaaminen "hyviin ja pahoihin" on masentavaa. Eihän ruusukaan yritä kasvattaa voikukan lehtiä.

Kun häpeä poistuu niin masennus alkaa hellittää. Tämä ei ole näin yksinkertaista todellisessa elämässä. Kun häpeä poistuu ihminen alkaa tekemään asioita joista HÄN pitää. Ilo seuraa mielekästä tekemistä ja elämä alkaa näyttämään valoisammalle paikalle. 

Oma kokemukseni on, että kun ihminen ensin löytää oman minuuden, (sen mitä on ja mitä ei ole), niin tämän jälkeen hänen on löydettävä sisäinen voimansa, jolla kantaa tunteensa eli yhteys sisäiseen vastuulliseen aikuiseen. Tommy Hellsten on sanonut, että ihminen voi liittyä toisen ihmiseen vasta, kun hän on kasvanut itse ehjäksi yksilöksi. Muussa tapauksessa ihminen liittyy traumansa tai riippuvuutensa kautta toiseen ihmiseen.

Aito minuus on löydettävissä oman prosessi kautta. Oma ydin alkaa vahvistumaan, kun rakastavat silmäparit ja kuulevat korvat alkavat näkemään ja kuulemaan. Sisäinen lapsi saa viimein sen yhteyden, jossa häntä lohdutetaan ja rakastetaan sellaisen mitä hän on. Sisäinen maailma alkaa resonoimaan ulkoisen maailman kanssa ja ristiriitaisuudet poistuvat. 

Masentuneen ihmisen toipuminen ei siis ole pikku juttu. Se on kuin yrittäisi sytyttää märkää nuotiota. Ensin on saatava suojaa, jotta lastu kuivuu sen verran, että syttyminen on mahdollista. Vähitellen syttynyt lastu kuivattaa puut ja tuli leviää roihuksi.

Merkityksellisyyden kokeminen on ihmiselle tärkeää. Kun ihminen on löytänyt itsensä, sisäisen voimansa sekä sisäiset ristiriidat ovat vähentyneet, tilaa tulee mielekkäälle tekemiselle. Merkityksellisen tunne tulee siitä, kun oma intohimo ja maailman tarve kohtaavat. Tällöin ihminen kokee elävänsä. Kun ihminen on löytänyt merkityksellisyyden, muiden elämän osa-alueiden tasoa on helpompi nostaa, kuten kehon hyvinvoinnin, ihmissuhteiden ym. Merkityksellisen tekemisen "sivutuotteena" tulevat myös itsearvostus ja itseluottamus, joiden voimalla ihminen elää hyvää elämää. Tällöin elämässä on iloa ja täyttymyksen tunnetta. 

Kirjasuositus

Saat sen mistä luovut -Tommy Hellsten

Läsnäolon voima -Eckhart Tolle

Masennus Psyyken kipu -Jorma Myllärniemi

Tarina

"Synnyin perheeseen, jossa isä oli paljon poissa ja äitini toimi työn lisäksi vapaaehtoistehtävissä. Minulla on kaksi pikkusiskoa ja yksi isoveli. Lapsuuden kodin tunneilmasto oli yksinäinen. Isän ollessa kotona hän oli väsynyt ja ärtyisä. En silloin uskaltanut oikein tehdä mitään, etten lisäisi isän huonoa oloa.

Äiti oli hiljainen eikä paljon puhunut. En nähnyt isän ja äidin läheisyyttä. Kun menin kysymään äidiltä asioita, hän vastasi lyhyesti ja jatkoi puuhiaan. Leikin sisarusten kanssa mutta minua jännitti ja pelotti usein. En oikein tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Olisin halunnut mennä äitini syliin, mutta en halunnut häiritä. Minusta tuli hiljainen mies.

Aloin seurustelemaan lukion jälkeen ja menimme naimisiin 2000-luvun alussa. Olin juuri valmistunut ammattiin ja sain työpaikan omalta paikkakunnaltani. Suhteeni vaimooni matki hyvin paljon vanhempieni parisuhdetta. Olin paljon töissä ja vaimollani oli omia menoja.

Kaipasin yhteyttä, mutta en osannut sitä pyytää. Ehkä vaimonikin toivoi, että voisimme keskustella, mutta jokin jännitti minua. Lopulta vaimoni halusi erota. Se oli minulle raskas paikka. Kävin töissä, mutta en puhunut ongelmistani kenellekkään. Olinhan tottunut pitämään asiani omana tietonani.

Yksinäisyys johti masennukseen. Yöunet alkoivat vähenemään, kun en saanut unta. Väsymys hiipi pikku hiljaa. Ruoka ei maistunut ja kadotin elämänhaluni. Toisinaan join viikonlopun mikä väsytti entisestään. Se oli raskasta aikaa.

Esimieheni huomasi muutoksen ja pyysi puhumaan. Kerroin hänelle elämästäni ja hän kannusti menemään lääkäriin. Minulla todettiin vaikea masennus. Jäin sairaslomalle ja aloitin terapian. 

Terapiassa minulle hahmottui, mitä lapsuudessani on tapahtunut. Että se tunne mitä olin kaivannut ei ollut väärä, vaan vanhemmillani ei ollut resursseja eikä taitoa kohdata minua. Vanhempien puhumattomuus on johtunut heidän omista haasteistaan, eikä syy ollut minussa. Aloin näkemään itseni ihan tavallisina ihmisenä, jolla vaan sattuu olemaan tällainen tausta ja se on ok. Olen oppinut myös puhumaan ja olemaan itse aktiivinen uusien suhteiden luomisessa. Ymmärrän, että minulla on vastuu omasta elämästä, enkä voi vaatia muita toimimaan minun puolestani.

Irtipäästäminen ja anteeksi antaminen muille sekä itselleni ovat olleet ehkä koko prosessin tärkeimpiä asioita. Näen vanhempieni puutteet heidän kipuinaan mitä he olivat ehkä oppineen omilta vanhemmiltaan. Minun ei tarvitse jäädä niitä murehtimaan vaan voin elää tässä ja nyt hetkessä paremmin. Uskallan unelmoida uudesta parisuhteesta ja olenkin tehnyt aloitteita hyvän parisuhteen löytymiseksi. 

-Mies 42v