Rakkautta etsimässä

Kun mietin tulevaa Ihminen Tavattavissa-terapeutin työtäni, harmaa-valkovartinen neljän värin kynä kaartelee tyhjällä paperilla etsien jotain. Silmäni ovat lähes kiinni ja nojaan hieman eteenpäin, odotan vastausta.

Lepattavat aallot läiskivät valoa luomien lävitse. Kynttilä, jonka aamulla sytytin, auttaa minua olemaan läsnä.
Kirjoitan kysymyksiä: Arvot? Toiminnan periaatteet? Kenelle? Missä? Visio? Missio?
Kun teen itselleni kysymyksen tai useamman ja jätän ne lepäämään, vastauksia alkaa tulla. Joskus ne tulevat nopeasti, joskus pitkän ajan kuluttua.
Terapiatyötä ajatellen minulla oli selkeästi päälimmäisenä kysymys, mikä on kaiken tärkein toimintaani ohjaava periaate, josta en tingi. Minkä asian pidän mielessä aina, kun kohtaan ihmisen. Kolusin aivojen sopukoissa pinnassa ja syvemmällä olevia muistoja.

Läräsin muistiinpanoja Ihminen Tavattavissa luennoilta ja katselin kirjojen selkämyksiä, jotka valkoisella puuhyllyllä odottavat kiskaisua päästäkseen rivien välistä  vapauttamaan oivalluksia, joita älykkö on sinne prosessoinut.
Muistin Tommy Hellstenin puhuvan siitä, kuinka kaikilla ihmisillä on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ja siitä, ettemme voi koskaan ymmärtää ihmistä. Hän puhuu myös ”saat sen mistä luovut”  tai heikkoudesta, jonka kautta voimme nousta.

Näitä pyöritellessäni sain ”älynväläyksen” rakkaudesta. Voisinko ottaa toimintaani ohjaavaksi periaatteeksi rakkauden? Onko tämä liioittelua? Se kuitenkin tuntuu luontevalle. Niin paljon itse sitä tarvitsen. Rakkautta olla sellainen kuin olen. Miksi tämä on niin tärkeää? Se tuntuu nousevan jostain itseäni suuremmasta, jota on vaikea ”muovailla”. Jotenki sen aistii mutta on niin vaikea selittää.

Rakkaus käsitetään monella tavalla. Karaokessa lempi kappaleitani ”Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen…” tai ”Keskellä kiireisen arjen ja työn, elämä sai meidät pysähtymään…muistaa voin taas ensitapaamisen, kun kuiskasin sinulle sen….Minä rakastan sua…yhä totta on tänään…”Niin mitä on rakkaus? Biohakkereiden käsikirjassa kehon anatomia puretaan atomeiksi. Onko rakkautta purettu atomeiksi? Niin monesti kuitenkin sanotaan, että ”minä rakastan sinua”, mutta onko se loppuun kulutettu vailla tarkoitusta? Yhdistääkö meitä kollektiivinen harha tai idea rakkaudesta. Onko se tekoja, tunnetta….?

"Ihminen tavattavissa" nimi kertoo minulle paljon. Se on jotenkin ”paljas”. Yuval Noah Harari palauttaa mieleen Sapiens -kirjassaan ihmisyyttä. Tai Juhana Torkki, Tarinan Valta-kirjassaan ihmisen ”luolamies” olemusta. Monet vallankumoukset ovat ajaneet ihmisten edelle. Kuljemme tänäpäivänä niin sumussa, jossa näkyy vain harhaisia heijastumia kollektiivisistä sopimuksista.
On päivän selvää, että janoamme rakkautta. ”Haluan tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ja haluan todistuksen siitä, että minua rakastetaan, jotta jaksan huomiseen”. Kuvat, tittelit, pätevyydet,… Rakastetaanko minua sellaisena kuin olen, vai pitäisikö hieman ”muokata”?

Haluan jakaa tässä blogissa omia ”harhojani”. Jos tämä saa keskustelua kahvipäydässä tai iltavuoteella niin hyvä. Jos ei niin sekin on ok. Haastan kuitenkin itseni ja sinut kertomaan läheisille ihmisille, että rakastan sinua sellaisena, kuin olet. Olen itse saanut kokea sen, että kelpaan ja riitän. Ei ulkoisia asioita minussa, vaan minua. Se tuntuu todella hyvälle.

Rakkaus ei kysy mikä on tittelisi tai kuinka monta kaveria sinulla on fecebookissa. Rakkaus haluaa, että elät elämää, opit tuntemaan itsesi, ja rakastat. Rakastavassa suhteessa, oli se sitten puoliso, ystävä tai terapeutti, ihminen uskaltaa olla totta suhteessa itseensä. ”Ihminen on yhtä sairas, kun on salaisuutensa”. Niin kauan, kun minulla ei ole tilaa rakkaudelle ympärillä, elän sairaana, koska vain rakkauden ympäröimänä ”valheiden kuori” alkaa murtua ja aito minuus uskaltaa tulla esiin. Rakkaudettomuuden sairaudet heijastuvat fyysisinä sairauksina.

Tämä ihmisen perusteellinen tarve on seurannut meitä luolamies ajoilta. Heimoon kuuluminen on ollut henkiinjäämisen edellytys. Yksin ei ole kukaan selvinnyt. Tämä on totta myös tänä päivänä.
Tule maailmasta, jossa ”keisarilla ei ole vaatteita”, maailmaan, jossa on tilaa totuudelle.

Janne 8.2.2020